Skábmagovat-elokuvafestivaali uudistaa ilmeensä 2020-luvulle ja avaa logokilpailun!

Saamelaistaiteen tuki ry uudistaa Skábmagovat -alkuperäiskansojen elokuvafestivaalin logon ja avaa sitä varten kilpailun saamelaistaiteilijoille. Uuden logon avulla halutaan päivittää festivaalin ilme 2020-luvulle.

Kilpailun avulla etsitään logoa, joka kuvastaa Skábmagovat-festivaalin ainutlaatuisuutta. Festivaalin tavoitteena on tehdä kunniaa alkuperäiskansojen elokuville, tarjota unohtumattomia elokuva- ja festarielämyksiä moneen makuun, toimia luontevana kohtaamispaikkana erilaisille ihmisille sekä lisätä tietoisuutta arktisesta alueesta ja saamelaisesta kulttuurista. Kilpailuun osallistujia kannustetaan käyttämään omaa taiteellista silmää ja luovuutta festivaalille sopivan logon suunnittelussa.

Haettavan logon täytyy toimia sekä digitaalisena että painettuna, sekä pienessä että suuressa koossa ja sekä värillisenä että mustavalkoisena. Logossa käytetään tekstiä “Skábmagovat”. Halutessaan logoehdotukseen voi myös sisällyttää kirjasinsuosituksen käytettäväksi muissa logon yhteydessä käytettävissä teksteissä. 

Kilpailuun osallistuvat logot on lähetettävä viimeistään sunnuntaina 17.11.2019 osoitteeseen info@skabmagovat.fi. Samassa viestissä on ilmoitettava tekijän nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Halutessaan suunnittelija voi kertoa, miten logo hänen mielestään kuvastaa festivaalia. Kilpailun voittaja valitaan marraskuun lopulla, jonka jälkeen ehdotettua logoa voidaan vielä jatkotyöstää yhdessä suunnittelijan kanssa. 

Kilpailun palkintona on 500 euroa tai Skábmagovat 2020-festaripaketti, joka sisältää pääsyn kaikkiin elokuvanäytöksiin ja viralliseen oheisohjelmaan, ruokaliput, majoituksen koko viikonlopuksi ja muutamia vapaalippuja kavereille jaettavaksi. 

Lisätiedot:

Taru Arrela, festivaalin tuottaja

+358 40 1911 621 / taru.arrela@skabmagovat.fi 

Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat järjestetään Inarissa 23.-26.1.2020. Jo 22. kertaa järjestettävä Skábmagovat on yksi vanhimmista alkuperäiskansojen elokuvafestivaaleista. Elokuvanäytöksiä järjestetään saamelaismuseo ja luontokeskus Siidassa, kulttuurikeskus Sajoksessa ja erikoisuutena lumesta rakennetussa revontuliteatterissa, jossa elokuvista nautitaan ulkoilmassa. Vuonna 2020 festivaalin teemana on yhteys maahan ja ohjelmistossa nähdään saamelaisten elokuvien lisäksi erityisesti Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen elokuvia. Elokuvan rinnalle tuodaan uuden vuosikymmenen kunniaksi myös tanssitaide. Lisätietoja festivaalista osoitteessa skabmagovat.fi.

Print Friendly, PDF & Email