Medialle

Press ja ammattilaiset

Akkreditointilomake pressille ja ammattilaisille

Akkreditointi päättyy 12.1.2026.

Olemme yhteydessä akkreditoinnin jättäneisiin sähköpostitse.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Tiedotteet:

Skábmagovat-festivaali houkutteli yleisöä lipunmyyntiennätykseen saakka uuden taiteellisen johtajan johdolla

Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat järjestettiin jälleen Inarissa 22.-25.1.2026. Ohjelmistosta vastasi ensi kertaa uusi taiteellinen johtaja Sunna Nousuniemi. Festivaalin kävijämäärät laskivat hieman kevyemmän ohjelmarakenteen vuoksi. Maksullisia näytöksiä esitettiin vähemmän, mutta myynnillisesti tapahtuma keräsi ennätyksellisen myyntituloksen sekä jopa viisi loppuunmyytyä näytöstä. Skábmagovien tapahtumissa Inarissa kävi arviolta 2853 vierailijaa. Vierasmäärä perustuu katsojien määrään näytöksissä ja tapahtumissa. Vaikuttaa siltä, että festivaalilla on oma vakiintunut kävijäkuntansa, jota kiinnostaa alkuperäiskansojen elokuvataide sekä saamelaiskulttuuri. Festivaali on kehittynyt myös merkittäväksi keskustelupaikaksi alkuperäiskansojenelokuvateollisuudessa toimiville.  Festivaalin aikana elokuvanäytöksiä oli 19, mikä on noin kolmasosan vähemmän kuin aikaisempina vuosina.  Ensimmäisenä loppuunmyytiin Jorma Lehtolan Inarin kunnan alkavan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kuratoima Muistojen Inari -näytös. …

Skábmagovat – alkuperäiskansojen elokuvafestivaali tuo moninaisen rakkauden valkokankaille Inariin tammikuussa

Skábmagovat – alkuperäiskansojen elokuvafestivaali tuo moninaisen rakkauden valkokankaille Inariin tammikuussa Skábmagovat-festivaali järjestetään jälleen kaamoksen pakkasissa 22.–25. tammikuuta 2026 Inarissa, Saamenmaalla. Vuoden 2026 festivaalin teemana on moninainen rakkaus. Tämän teeman kautta festivaali pyrkii tuomaan esiin rakkauden moniulotteisuuden alkuperäiskansojen kokemuksissa: rakkauden kieleen ja maahan, yhteisöön ja sukupolviin, omana itsenään olemiseen ja sateenkaarevan rakkauden monimuotoisuuteen.  “Skábmagovat 2026 kutsuu meidät mielikuvituksemme äärelle reflektoimaan rakkautta – ei passiivisena tai välttämättä aina niin helppona asiana, vaan laajentuvana voimavarana. Voimana, joka kutsuu meitä syventämään huolenpitoamme itseämme, toisiamme ja ympäröivää maailmaa kohtaan”, kuvailee festivaalin taiteellinen johtaja Sunna Nousuniemi. Nousuniemi jatkaa festivaalilla yli 30 vuotta vaikuttaneen, entisen taiteellisen johtajan, …

Ohjelmisto 2026

Skábmagovat 2026 ohjelmisto on nyt julkaistu suomeksi ja englanniksi. Ohjelma julkaistaan myöhemmin myös pohjoissaameksi!

Juliste 2026

Ylpeänä esittelemme Skábmagovat 2026 julisteen! Se on suunniteltu vuoden 2026 teemaa mukaillen, joka on moninainen rakkaus. Julisteen on suunnitellut Roope Portti, 20-vuotias nuori taiteilija, joka tällä hetkellä asuu Helsingissä. Hän on varttunut Keväjärvellä, mutta sukunsa on kotoisin Inarijoelta. Hänen kuvataiteensa inspiroituu ihmisyydestä, luomistamme normeista, sekä alakulttuureista. Julisteessa sateenkaarevan rakkauden lisäksi sen inspiraatiossa on binäärisen gáktin ja muunsukupuolisen itseilmaisun kohtaamisesta. Julisteen ulkoasu versioi vuoden 1957 leffajulistetta elokuvalle ”Mädchen in uniform,” jonka aikaisempaa versiota pidetään yhtenä ensimmäisistä lesboelokuvista.

Skábmagovat julkistaa festivaalijulisteen ja valmistautuu tulevaan festivaaliin 

[Aanaar, Säämi, 5. joulukuuta 2024 ] – Skábmagovat – alkuperäiskansojen elokuvafestivaali on julkaissut vuoden 2025 festivaalijulisteensa, joka avaa festivaalikauden ja luo tunnelmaa alkaneeseen kaamokseen. Julisteen on luonut Tenojokilaaksosta kotoisin oleva taiteilija Lada Suomenrinne. Julisteen visuaalinen teema pohjautuu ajatukseen čuovgga guvlui – valoa kohti. Juliste on taiteilijan omakuva, jossa hänellä on yllään hiljattain edesmenneen áddján, isoisän, gákti. “Kuvataiteessani käsittelen usein erilaisia rajatiloja ja kuinka ne kohtaavat. Julistetta suunnitellessa mietin utopistisen pinkkiä hattarapilveä, omaa muodonmuutostani ja mitä se on kun kuljetaan valoa kohti?” kuvailee Suomenrinne luovaa prosessiaan. Suomenrinteen taidetta voi nähdä festivaalilla myös elokuvamuodossa: Lumiteatterin avajaisissa esitetään Suomenrinteen ja Inarijoelta kotoisin olevan …

Skábmagovat – alkuperäiskansojen elokuvafestivaali toi jälleen elokuvan ja muiden taiteiden ystävät yhteen Inariin juhlimaan kulttuurista rikkautta

Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat järjestettiin jälleen Inarissa 25.-28.1.2024. Paikan päällä järjestetyn festivaalin kävijämäärät lämmittivät järjestäjien mieliä, kun luvut kipuavat pikkuhiljaa takaisin kohti koronaa edeltävää aikaa. Skábmagovien tapahtumissa Inarissa kävi arviolta 3600 vierailijaa ja lisäksi verkossa järjestetty festivaali keräsi katsojakertoja 3800 kappaletta. Skábmagovat tavoitti kaiken kaikkiaan 7400 katsojaa – luku kertoo siitä, että alkuperäiskansojen elokuvataide sekä saamelaiskulttuuri kiinnostaa yleisöä merkittävällä tavalla ja nämä kulttuurit kasvavat vuosi vuodelta näkyvämmäksi. Elokuvanäytöksiä oli yli 30, joista suosituimmat olivat perinteisesti saamenäytökset, joista Katja Gauriloffin Je’vida, Sara Margrethe Oskalin Eallogierdu/The Tundra Within Me sekä Lumiteatterissa esitetty Saamelaisia yössä -näytös keräsivät näytöspaikat täyteen katsojia. Lisäksi ohjelmistossa nähtiin Suvi …
Lumiteatteri kuvattuna ilmasta.

Skábmagovat 2024

Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat – 25.-28.1.2024 – Inari / Saamenmaa / Suomi Skábmagovat järjestetään jälleen tammikuussa, kaamoksen sinisessä valossa. Skábmagovat on maailman pohjoisin alkuperäiskansojen elokuvafestivaali, kansainvälinen tapahtuma, joka avaa saamelaisen ja muiden alkuperäiskansojen elokuvakerronnan maailmaa. Ohjelmistossa nähdään lyhytelokuvia, dokumentteja ja pitkiä elokuvia, jotka kertovat tarinoita ja näkemyksiä maailmastaalkuperäiskansojen itsensä kertomana. Elokuvia esitetään kolmessa eri näytöspaikassa, joista yksi on legendaarinen Lumiteatteri, joka on rakennettu täysin lumesta – valkokangasta myöten! Festivaalilla yleisö voi osallistua mielenkiintoisiin seminaareihin, oheistapahtumiin sekä nauttia saamelaismusiikista Skábmaklubilla. Skábmagovat kokoaa ihmiset yhteen juhlimaan kulttuurista rikkautta. Tapahtuma yhdistää taiteen sekä yhteisöllisyyden ainutlaatuisella tavalla ja on spesiaali tapahtuma kaikille kulttuurin ja elokuvan …

Saavutettavuus | Tietosuoja | Evästeasetukset | Login | Web design Robodog